Aamulla mies herätti minut puheluun, että on kipeä. Eli hän ei päässyt katsomaan tyttöä tänään. Oma olonikaan ei ollut mikään parhain, joten päätin vain viedä maidot tytölle ja olla ottamatta syliin. Se ei ollut helppoa, neiti ei päässyt kenguruun eilenkään. Mutta luulen, että on parempi olla syyttämättä itseään.

Tunteet ovat pyörineet kärrynpyörää nyt lähimmät viikot. Ihmiset kysyvät minulta, miltä tuntuu olla äiti? Mitä vastaan? "Hienolta, vaikken tunnekkaan vielä olevani äiti" "Upealta, vaikka tyttö onkin teholla", En osaa vastata tuohon kysymykseen. Tätä tilannetta ei ymmärrä muuta kuin he, jotka ovat olleet samassa tilanteessa.

Meille ehdotettiin keskusteluapua. Kiitos, otan sen mielelläni vastaan! Soitettua äidilleni tuosta, hän kysyi, miksen voi hänen kanssaan jutella? Tai heidän naapurin, joka sai vielä paljon pienemmän keskosen? En tarvitse neuvoja, tai ohjeita. Tai välttämättä kokemuksiakaan. On sama jutella ihmisen kanssa, jolla ei ole lasta, lapsi on mahassa, lapsi on täysaikainen, tai pikkukeskonen. Haluan keskustella neutraalisti, purkaa tunteitani ammattilaisen kanssa. Haluan käydä läpi synnytystä, päästä itsesyytöksistä eroon. Haluan parisuhteeseemme jonkinnäköisen tolkun ennenkuin jompikumpi meistä kuristaa toisen.

Olenko huono äiti, vaikka tyttömme on teholla, ja itse lähdin "nollaamaan" tilannetta; istumaan baariin hyvässä seurassa ja juomaan yhden juoman? Enkä edes kadu sitä! Ja tottakai haluan tyttömme kotiin, hetinyt tähän rinnalle, mutta tiedän, että tässä tilanteessa tytön on pakko olla sairaalassa, parhaimmassa hoidossa.

Miltä tuntuu, kun tajuaa olevansa äiti vasta siinä vaiheessa, kun lapsi pääsee sairaalasta kotiin muutaman KUUKAUDEN ikäisenä? En osaa vastata. Kaikki tapahtui liian pian, edes pinnasänkyä ei saatu koottua.

Ei, en ole ostellut lapselle hirmuista kasaa vaatteita. Ei, en ole hipelöinyt äitiyspakkausta. Mutta ei se tarkoita sitä,etteikö lapsi olisi kokoajan mielessä. Lapsi, joka on meille kaikki kaikessa, jonka synnytin. Meidän rakkautemme hedelmä. Meidän pienenpieni tytär.

Kaikki on yhtä suurta kysymysmerkkiä. Ja tulee varmasti olemaan pitkään.

Hukassa. Se on sana,joka kuvaa tilannettani tällä hetkellä parhaiten.