Aamulla mies herätti minut puheluun, että on kipeä. Eli hän ei päässyt katsomaan tyttöä tänään. Oma olonikaan ei ollut mikään parhain, joten päätin vain viedä maidot tytölle ja olla ottamatta syliin. Se ei ollut helppoa, neiti ei päässyt kenguruun eilenkään. Mutta luulen, että on parempi olla syyttämättä itseään.

Tunteet ovat pyörineet kärrynpyörää nyt lähimmät viikot. Ihmiset kysyvät minulta, miltä tuntuu olla äiti? Mitä vastaan? "Hienolta, vaikken tunnekkaan vielä olevani äiti" "Upealta, vaikka tyttö onkin teholla", En osaa vastata tuohon kysymykseen. Tätä tilannetta ei ymmärrä muuta kuin he, jotka ovat olleet samassa tilanteessa.

Meille ehdotettiin keskusteluapua. Kiitos, otan sen mielelläni vastaan! Soitettua äidilleni tuosta, hän kysyi, miksen voi hänen kanssaan jutella? Tai heidän naapurin, joka sai vielä paljon pienemmän keskosen? En tarvitse neuvoja, tai ohjeita. Tai välttämättä kokemuksiakaan. On sama jutella ihmisen kanssa, jolla ei ole lasta, lapsi on mahassa, lapsi on täysaikainen, tai pikkukeskonen. Haluan keskustella neutraalisti, purkaa tunteitani ammattilaisen kanssa. Haluan käydä läpi synnytystä, päästä itsesyytöksistä eroon. Haluan parisuhteeseemme jonkinnäköisen tolkun ennenkuin jompikumpi meistä kuristaa toisen.

Olenko huono äiti, vaikka tyttömme on teholla, ja itse lähdin "nollaamaan" tilannetta; istumaan baariin hyvässä seurassa ja juomaan yhden juoman? Enkä edes kadu sitä! Ja tottakai haluan tyttömme kotiin, hetinyt tähän rinnalle, mutta tiedän, että tässä tilanteessa tytön on pakko olla sairaalassa, parhaimmassa hoidossa.

Miltä tuntuu, kun tajuaa olevansa äiti vasta siinä vaiheessa, kun lapsi pääsee sairaalasta kotiin muutaman KUUKAUDEN ikäisenä? En osaa vastata. Kaikki tapahtui liian pian, edes pinnasänkyä ei saatu koottua.

Ei, en ole ostellut lapselle hirmuista kasaa vaatteita. Ei, en ole hipelöinyt äitiyspakkausta. Mutta ei se tarkoita sitä,etteikö lapsi olisi kokoajan mielessä. Lapsi, joka on meille kaikki kaikessa, jonka synnytin. Meidän rakkautemme hedelmä. Meidän pienenpieni tytär.

Kaikki on yhtä suurta kysymysmerkkiä. Ja tulee varmasti olemaan pitkään.

Hukassa. Se on sana,joka kuvaa tilannettani tällä hetkellä parhaiten.

Tytön vointi on vakaa tilanteeseen nähden. Maitoa menee, tulehduksista ei viittausta. Illalla jouduttiin tyttö laittamaan nasaalista hengityskoneeseen,koska tämä oli ainut keino antaa lääkettä, joka pitää keuhkorakkulat avoinna.

Pienenpieni tyttömme syntyi 8.8.2010 kello 18:17 rv 29+6 (30+1). Strategiset mitat 1430g ja 40cm. Tyttö kiidätettiin teholle miehen saattelemana, ja minä jäin kursittavaksi. Onneksi kuulin tytön itkevän, niin tiesin kaiken olevan olosuhteisiin nähden hyvin. Surullisen naurettavaa, totesin miehelle lauantaina, että sunnuntai olisi hyvä päivä syntyä, hän pääsisi mukaan,eikä olisi töissä. Mutta en tarkoittanut vielä näin pian!

Minut paikattiin ja siirrettiin heräämöön, jossa tarkkailtiin oireita,vuotoa ja kohtua. Heräämössä olin n.4h,josta siirryin osasto 42 tarkkailuhuoneeseen yöksi. Hoitaja kävi tunnin välein tarkistamassa vointini. En nukkunut, mietin vain tytärtämme,jota en ollut vielä päässyt näkemään. Aamulla hoitajan ihmeeksi, nousin ylös, ja kävelin hänen avustamanaan vessaan. Oli pakko päästä jaloilleen, että pääsisin iltapäivästä tytön luokse.

Minut siirrettiin lapsivuodeosastolle 52.Vanhempani saapuivat klo: 13 aikaan kärräämään minua tunneleita pitkin näkemään tytön ensimmäisen kerran. Ensimmäisenä reaktiona oli itku ja totesin: "Se on niin pieni!". Tyttö pärjäsi nasaalissa, eli ei tarvinnut hengityskonetta.

Tämä päivä on ollut elämäni upein, näin pienen tyttäreni, sain koskettaa häntä.

Aamuyöstä asti olo ollut ihan hirveä! Päätä särkee, ylävatsaan sattuu. Tätä oloa ei toivoisi pahimmalle vihollisellekkaan!

Lääkärit kiersivät äsken. Valkuaisarvo oli noussut 7,4grammaan,eli nyt ollaan jo hengenvaarallisissa lukemissa!! Lääkärin lohduton lause; "raskaus puretaan tänään 17:00 aikaan", sai minut ensimmäistä kertaa itkemään. Mies ei vastannut puhelimeen ensin, oli raukka nukkumassa. Onneksi sain anopin herättämään hänet, ja tuomaan sairaalalle.

Kohta on edessä esikoisemme syntyminen, en tiedä miten päin olisin. Toistaiseksi mennään nimikkeellä kiirrellinen sektio, mutta voinnin muuttuessa muutetaan hätäsektioksi.

Valkuaisarvo on pomppinut 2-4g välissä, mitään uutta ei ole tapahtunut voinnissa, joten en ole jaksanut päivitellä tilannetta.

Tänään lääkäri antoi luvan 3h kotilomaan! JEIJ! Tosin matkoihin kuluu jo melkein 2h, mutta onhan se parempi kuin ei mitään :D

Kotona heti hirveä riita miehen kanssa, pääkipu paheni, mutta onneksi olikin jo aika lähteä takaisin naistenklinikalle. Hoitajat ihmettelivät,miten sain luvan lomaan, kun myrkytys on noin paha. Enään en kyllä halua edes kotiin, jos tuossa tulos :)

Tänään viikkoja kasassa huimat 29+4 (29+6)